Ruotsinmaalla tuntuu olevan kova hinku palata vanhan hevin ja okkultismin naittamisen alkuaikoihin. Ja eihän se kai väärin ole.
Tukholmalaisviisikko Crucifyre viljelee vanhan hevikansan viljaa todella antaumuksella värittäen sitä mustanpuhuvalla siveltimellä. Levyn aloittava biisikaksikko on kuin suoraan Show No Mercyltä, kun taas kolmosbiisi tipahtaa vähän yllättäen jonnekin Killing Joken ja vanhan käppähevin välimaastoon. Levyn edetessä kunniaa tehdään vielä ainakin muutamalle speed metal-ja NWoBHM-sankarille sekä isosti Merfyful Fatelle. Kunniaa he toki ansaitsevatkin, mutta jokin tässä tökkii.
Omaperäisyydestä on turha puhua, ja juttuna tuntuukin olevan röyhkeä apinointi. Osa biiseistä jää aika mitäänsanomattomiksi, mutta levylle on onnistuttu taltioimaan aika pahaenteinen yleistunnelma, joka pitää otteessaan yllättävän hyvin.
Vanhaa tunkiota pöyhitään sen verran innokkaasti, että ihmettelen suuresti, ellei Crucifyre soita tänä vuonna Muskelrockissa.