Bathoryn käyttäminen mittatikkuna on tässäkin tapauksessa kohtuutonta – arviossa Ereb Altor

Levyarvio julkaistu Infernossa 6/2015.

01.08.2015

Ereb Altor
Nattramn

Cyclone Empire
3_kirvesta

Kun ruotsalainen bändi ilmoittaa soittavansa viikinkimetallia, mielikuvien mittatikuiksi muodostuvat välittömästi Bathoryn eeppisimmät tuotokset. Samoin on myös Ereb Altorin kanssa, sillä viidennellä levyllään esiintyvä yhtye kuulostaa selkeästi Bathorylta – joskin mukana on annos myös blackin suuntaan viittaavaa thyrfingmäistä jyrkkyyttä.

Ereb Altorilla on homma suhteellisen hyvin hallinnassa. Bändin eeppisyys pysyttelee hyvin lapasessa, eikä överipullisteluista ole havaintoakaan, mikä on tässä genressä pelkästään positiivista. Porukan musiikin maltillisuus ja taipumus kutoa tunnelmaa rauhassa nousevatkin sen kantavimmiksi tekijöiksi, sillä Nattramnilta on turha etsiä varsinaisia huippukappaleita.

Ereb Altor on hyvä bändi, jonka muusikoiden taustat muiden muassa Isolessa ja Julie Laughs Nomoressa tuovat hommaan sopivaa monipuolisuutta. Viikinkimytologioiden ja hyvin jyräävän metallin keskellä tulee kuitenkin jälleen kerran huomattua se yleinen ja harmittava tosiasia, että kappaleet eivät vain yksinkertaisesti ole tarpeeksi hyviä.

Vai olisikohan kyse siitä, että genrensä mestarin Bathoryn käyttäminen mittatikkuna on tässäkin tapauksessa kohtuutonta? Tiedä häntä.

Lisää luettavaa