Vuodesta 1995 tunnelmallisen melankolista, black metaliin kallistuvaa ilmaisua tarjoillut Mustan Kuun Lapset julkaisee seitsemännen albuminsa. Levy koostuu vain puoliksi uudesta materiaalista, ja sen toinen puolisko käsittää vanhempien sävellysten uusia luentoja. Ennen muuta albumi yllättää täysiverisellä akustisuudellaan.
Bändin metallisilta levyiltä tutut kauniinkaihoisat ja harmoniset sävyt ovat pääosassa, ja rauhaisan tunteikkaasti seilaava maalailu onnistuu vetoamaan ihan mukavasti. Sovitusten toimivuudessa on avainosassa bändin ja vierailevan muusikkoryhmän hyvin pelaava yhteys ja yhteishenki. Ammattimaisesti suorittavien mies- ja naislaulajien tyyli istuu kuhunkin kappaleeseen passelisti. Osa sävellyksistä tosin erottuu vangitsevuudessaan selvästi edukseen. Väkevimpiä tunnelatauksia antavat esimerkiksi Peikonmieli, Aaria ja Saatto.
Vanhojen kipaleiden versioinnit tuntuvat toimivan hieman uutta materiaalia paremmin. Tästä johtuen levy ei yllä aivan neljään kirveeseen. Bändin taiteellista irtiottoa voi pitää joka tapauksessa onnistuneena.