Jos pitäisi antaa esimerkki stereotyyppisestä suomalaisesta black metalista, pöydälle olisi helppo heittää Odiosiorin debyyttikokopitkä. Se kun edustaa kaikessa moninaisuudessaan juuri niitä piirteitä, joista suomalainen musta metalli on opittu maailmalla tuntemaan.
Agitatur Vexdin hengentuotos on kitaravetoista ja melko raakaa rouhintaa, mutta tilansa on myös melankolisemmalla ilmaisulla ja jossain määrin ”kokeilullisilla” kappaleilla, jotka tuovat kokonaisuuteen sopivasti vaihtelua. Hyvä esimerkki kiekon melankolisesta puolesta on minimalistisilla kosketinsoitinmatoilla tuettu Laulu pimeydessä, joka nousee hieman odottamatta albumin parhaaksi biisiksi.
Syvyyksistä on soitettu purkkiin hyvällä varmuudella, mistä on suurilta osin kiittäminen Alghazanth-yhteyksistä tuttua lainarumpalia Gorath Moonthornia, jonka ryhdikäs soitto on suuri osa levyn tehoa. Vaikka kaksikko ei kykene ihmeisiin, jälki on keskivertoa black metal -levyä selkeästi parempaa – hyvin suomalaista siis tältäkin osin.
Näinkin onnistuneen esikoisen jälkeen on mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan Odiosiorin ura jatkossa etenee.