Onnistuu kuulostamaan vain ja ainoastaan itseltään – arviossa Turbonegro

Julkaistu Infernossa 3/2018.

Turbonegro
Rock’n’Roll Machine
Universal

Norjalainen death punk -akti on keskuudessamme uusine pitkäsoittoineen kuuden vuoden tauon jälkeen. Kyseessä on yhtyeen kahdestoista levy, ja toinen solisti Anthony Madsen-Sylvesterin aka Duke of Nothingin kanssa. 

Turbonegro osui 1990-luvulla napakymppiin kahdesti, Ass Cobra- ja Apocalypse Dude -levyillä. Näiden jälkeen kiinnostus yhtyeeseen hieman lopahti. Rock’n’Roll Machine repii edestään keskinkertaisuuden verhot, ja bändi palaa näyttämölle röyhkeämpänä ja elinvoimaisempana kuin koskaan. 

Albumi on melkoinen jukeboksi, joka tarjoaa vaikutteita suunnalta jos toiselta. Pohjalta löytyy kuitenkin kaksi peruspilaria: The Stooges ja The Who. Käytännössä alkukantaisen hikinen räkärock on siis yhdistetty stadionluokan mahtailuun. Tähän kun lyödään päälle glamrockia, synthwaveä ja kasariheviä, paketti on valmis. 

Laajasta skaalasta huolimatta Turbonegro onnistuu kuulostamaan vain ja ainoastaan itseltään. Yhtye osaa myös nimetä kappaleita, hyvinä esimerkkeinä omat suosikkini Hot for Nietzsche, Skinhead Rock’n’Roll ja John Carpenter Powder Ballad.