Jos kuvittelet, että sveamammanpoikia ei ole koskaan kenkuttanut ja maan musiikkitarjonta on siksi pelkkää iloluontoista Abbaa ja Sabatonia, Anti Cimexin koko diskografian (livelätyt pois lukien) kattava kolmen cd:n boksi osoittaa käsityksesi vääräksi. Samalla se on erinomainen johdanto crust/d-beat-meininkiin, joka kuulostaa edelleen sekä sanoituksellisesti ajankohtaiselta että musiikillisesti armottomalta.
Ensimmäisellä ep:llään Anarkist Attackillä (1982) Anti Cimex köpöttelee neljä biisiä perinteisemmän hardcoren hengessä, ja jo tässä piilee oma äkäinen viehätyksensä. Vuotta myöhemmin ilmestyneellä Raped Ass -ep:llä aggressiotasot ovat vähintäänkin triplaantuneet, ja samaa menoa jatkaa Victims of a Bomb Raid -pikkulevy (1984). Kaksi viimeksi mainittua ovat kaikessa repivyydessään niin räävittömiä, vihaisia ja ytimekkäitä, ettei moni yrittäjä ole päässyt vieläkään edes lähelle.
Vuonna 1986 julkaistulle nimettömälle minialbumille (jota on joissain yhteyksissä kutsuttu Criminal Trap -nimellä) bändi siivosi hitusen soundiaan ja otti lisävaikutteita metallin puolelta, hieman d-beat-legenda Dischargen malliin. Biisit ovat aiempaa jämäkämpiä, mutta samalla ilmaisusta on kadonnut niin omaa ilmettä kuin raivoakin. Vaan olihan tuossa varaakin, ja lopputulos on edelleen melko tykki.
Kokoelman kakkos-cd:n täyttävän esikoisalbuminsa Absolut Country of Swedenin yhtye julkaisi vuonna 1990, mitä ennen se oli ehtinyt hajotakin pariksi vuodeksi. Debyytillä ja cd:ltä numero kolme löytyvällä seuraajalla, Scandinavian Jawbreakerillä (1993), jatkettiin pitkälti minin linjoilla d-beat-paukutuksen kadotessa entistä kauemmas taka-alalle. Vaikka kumpikin sittemmin moneen kertaan uudelleenjulkaistuista albumeista tuntuu nauttivan arvostusta, ne eivät ole lajinsa kovimpia merkkipaaluja. Molempia vaivaa monen muun tuon ajan levyn tavoin kokonaisuutta latistava tasapaksuus, mutta jälkimmäisen miehisempi ja monipuolisempi ote miellyttää korvia hivenen enemmän.
Anti Cimexillä on ollut suuri merkitys genrelleen, ja nyt julkaistava boksi opastaa vasta-alkajia ja verestää skeneveteraanien muistoja. Vaikka bändi hajosi pian kakkoslevynsä jälkeen, osalla miehistöstä oli vielä annettavaa niin Driller Killerissä kuin Wolfpackissä.