Osiensa summana syntyy väkisin pauloihinsa kutsuvaa jännitettä – arviossa Converge

Julkaistu Infernossa 10/2021.

30.12.2021
CONVERGE
Bloodmoon: I
EPITAPH

Ei jumalauta… Siinä päällimmäinen ajatus tämän taideteoksen ensikokemisen jälkitiloissa. Ja nimenomaan kolmella pisteellä. Karvat eivät meinanneet taittua takaisin lepoasentoon millään. Mieli kaipasi vain ja ainoastaan yhteen paikkaan: takaisin Convergen ja Chelsea Wolfen maailmaan.

Hardcore-legendan ja nykygoottilaisuuden synkeäntyylikkään sanansaattajan yhteistyö sai alkunsa muutamasta Convergemateriaalia uuteen uskoon pistäneestä erikoiskeikasta vuonna 2016. Convergen nelikosta seitsikoksi laajentaneet vedot johtivat onneksi myös uuteen musiikkiin.

Mainittujen lisäksi Wolfen yhteistyökumppanin Ben Chisholmin sekä Cave In -nokkamies Stephen Brodskyn sisältävä kokoonpano kuulostaa toden totta osiensa summalta. Levyssä on Convergen kaaosta, Wolfen painavaa mystiikkaa ja Cave Inin vaihtoehtorockia.

Paitsi että artistit täydentävät toisiaan, heidän maailmojensa törmääminen luo ennen kuulematonta, väkisin pauloihinsa kutsuvaa jännitettä, jonka johdattimena toimii Kurt Balloun – kenenkäs muun – takuutoimiva tuotanto. Tuloksena on yksi vuoden 2021 vaikuttavimmista albumeista.

Mikäli edellä kirjoitettu mietityttää ja/tai arveluttaa, kuuntele kakkoskappale Viscera of Men näytiksi. Sitten tiedät, jos olet tietääksesi.

Lisää luettavaa