Valitse mikä tahansa pitkän uran tehnyt rockbändi, ota heidän ensimmäinen levynsä ja tarkista avausbiisi. Paikalta löytyy yleensä klassikko tai vähintäänkin äärimmäisen tarttuva kappale. Näin on myös Dokkenin kohdalla.
Breaking the Chains -levyn nimibiisi avasi Dokkenin pelin, ja erinomaisesti avasikin. Perään tulee kuitenkin ”ihan hyvä” In the Middle. Tämä kontrasti tekee selväksi Dokkenin ongelman läpi vuosien.
Näillä nyt yhdeksi paketiksi kootuilla levyilläkin (debyytin lisäksi Tooth and Nail, Under Lock and Key ja Back for the Attack) on Breaking the Chainsin, I Can’t See Youn, Into the Firen, When Heaven Comes Downin ja Dream Warriorsin kaltaisia todellisia helmiä, mutta myös keskivertoja esityksiä. Nämä hiukan vaisummat kappaleet ovat tyylipuhtaita, ammattimaisesti toteutettuja aikansa hard rock / heavy metal -paloja, mutta myös tietyllä tavalla onttoja teoksia.
Kun päälle lyödään kaikenlaiset sekoilut kokoonpanossa ja muussa toiminnassa, ei ole mysteeri, miksi Dokkenista ei puhuta samalla ylistyksen tasolla kuin vaikkapa aikalaisistaan Mötley Crüesta, Poisonista ja Rattista tai hiukan myöhemmin tulleesta Skid Row’sta.
Noin kymmenen miljoonan myydyn albumin lukemat ovat silti tulleet aivan syystä. Los Angelesin skenen metallisemman laidan lipunkantaja on ansainnut paikkansa kaanonissa.