Viime vuosituhannella aloittanut Iron Void on sisäistänyt Sabbathin ja St. Vitusin perinnön ilmeisen hyvin. Yhtyeen doom on heavy metal -pohjaista, eikä deathillä, stonerilla, sludgella tai oikeastaan suurieleisellä eeppisyydelläkään ole siinä sijaa. Tunteet ovat toki isoja, mutta myös mukavan metallisella tavalla romuluisia ja suoraviivaisia turhia murjottamatta tai murehtimatta.
Mainittujen legendojen lisäksi Iron Void muistuttaa paikoitellen Solitude Aeturnusia, etenkin reimasti hevimmin takovien kohtien osalta. Pätke on jäntevää ja eteenpäin pyrkivää, ja bändi osoittaa doomin olevan muutakin kuin synkkää raahautumista ja epätoivoista laahustamista. Ilmaisun jämäkkyys ja tomeruus on erityisen nautinnollista. Kun mukaan laskee hyvät biisit ja asianmukaisen ulosannin, kasassa on voittajakombo.
Aika monipuolinen kattaus saa topakkuutta nasevista tuplabasarijutuista, ahnaasti soivista särökitaroista ja energisen rouheasta mutta komeasti melodisesta laulusta. Parhaimmillaan brittikolmikko on operoidessaan napakasti, kun taas paketin seesteisin raita She jää sen laimeimmaksi esitykseksi.