Päämäärätöntä jyräämistä – arviossa Dååth

Julkaistu Infernossa 4/2024.

12.06.2024
DÅÅTH
The Deceivers
METAL BLADE

Vuosituhannen alussa perustettu yhdysvaltalaisbändi palaa uudelleen muodostuneena yli vuosikymmenen hiljaiselon jälkeen. Jäsenistöltään monilta osin vaihtuneen yhtyeen viides täyspitkä sisältää orkestraatioilla ja industrial-sävyillä väritettyä groove/death metalia.

Kerim Lechnerillä ja muilla ammattimuusikoilla vahvistetun bändin sointi on tiukkaa ja taidokasta. Täyteläinen soundi korostaa kulmikkaasti junttaavaa mörssäämistä. Enempää kehuja kliinisen geneerisesti vyöryttävästä toimittamisesta onkin vaikeaa antaa.

The Deceivers on niitä levyjä, jotka kuulostavat alkuun kovilta, minkä jälkeen innostus laskee kuin aasinhäntä. Efekti syntyy, kun vankalta perustalta ponnistavat kappaleet eivät tavoita koukuttavuutta. Groovejyräys lyö päin pläsiä yhdysvaltalaistyyliin virkaveljensä The Black Dahlia Murderin tapaan, mutta suunta on päämäärätön ja vailla kiinnekohtia.

Yhtyeen vahvin lenkki on vankasti murahteleva Sean Zatorsky, mutta vankkuutta ja idearikkautta tarvittaisiin kokonaisvaltaisesti myös sävellyksiin. Tehtävän suorittamiseksi pitäisi löytyä riittävästi lihaksia, joten ehkä ensi kerralla.

Lisää luettavaa