Pääsääntöisesti melko monotonista – arviossa Sabbathian

Julkaistu Infernossa 3/2019.

Sabbathian
Latum Alterum
Svart

Vahvoja mielleyhtymiä herättävästi nimetty Sabbathian osaa yllättää. Muun muassa Hour of 13:stä tutun Chad Davisin ja Natsollin Anette Uvaas Guldbrandsenin duoprojekti ei kumartelekaan retrohenkisesti Ison-Britannian suuntaan, vaan kunnianosoitukset menevät Ruotsiin kuningaskunnan puoleen.

Äänitteen innoittajana on ollut mitä ilmeisimmin saatekirjeessä mainittu Bathory. Riffittelyssä ei ole juurikaan tilaa jamihenkiselle ilmavuudelle, vaan kitarat jauhavat suoraviivaisesti ja jopa black metalille ominaisilla sävelkuluilla. Viikinkiajan Bathory on vahvasti läsnä. Anetten eteerinen laulu tuo mukaan erilaisia kerrostumia, joten ihan apinointina tätä ei voi pitää.

Ajoittain päästään perinteisemmänkin doomin pariin, mutta nämä elementit ovat enemmänkin mausteita, kuten pienet folkahtavat pätkätkin. Muutamien dramaattisempien sävellysten sävelkulku ja laulutapa liippaavat liki Candlemassia, mikä ei ole huono asia.

Välillä homma toimii varsin kivasti, välillä mennään ihan tyhjäkäynnille. Levyn anti on pääsääntöisesti melko monotonista, kun sen säveletkään eivät ole tietystä taidokkuudesta huolimatta mitään päänräjäyttäjiä. Ideatasolla tästä olisi voinut saada aikaan vaikka mitä, mutta homma jää harmillisesti tylsähkön jynkytyksen puolelle.