Lontoolainen Dawnwalker sekoittaa mielenkiintoisella tavalla progressiivisen musiikin eri vivahteita, folksävyjä ja äärimetallia. Yhtyeen kotisivuilla vaikutteiksi mainitaan Opethin, Wolves in the Throne Roomin, Toolin ja Kayo Dotin kaltaisia nimiä. Kieltämättä nämä ryhmät kuvastavatkin sitä, mistä Dawnwalkerin ilmaisussa on kyse. Toisinaan orkesteri syleilee myös 70-luvun klassisen progen pehmeämpiä ja melodisempia puolia.
Ages kuulostaa parhaimmillaan eeppiseltä ja intohimoiselta teokselta, mutta virheetön se ei ole. Suurelta osin tämä johtuu tympeistä surinariffeistä, jotka kyllä tuovat tarvittavaa mystistä tunnelmaa mutta kuulostavat toisinaan Norjablackin jämälaareista kaivetuilta. Äärimetallielementtejä olisi voinut karsia muutenkin, sillä yhtye on selkeästi vahvimmillaan tunnelmallisemman materiaalin äärellä.
Dawnwalkerin neljäs levy on kaksijakoinen kokemus. Aina kun se lyö kuulijan ulottuville jotain nerokasta, seuraavaksi tarjoillaan samalla mitalla latteuksia. Tämä on hyvin lannistavaa ja turhauttavaa, sillä albumi ei selvästikään ole huono.
Voi toki olla, että omissa reseptoreissani on jotain vikaa. Mielenkiintoista musiikkia joka tapauksessa.