Perinnetietoista rockia rutiinilla – arviossa The Dead Daisies

Julkaistu Infernossa 9/2022.

16.12.2022
THE DEAD DAISIES
Radiance
SPV

The Dead Daisies on australialaisen liikemiehen David Lowyn luomus, tietynlainen miljonäärin omien rocktähtifantasioiden täyttymys. Vuosien varrella siitä on muodostunut lukemattomien tekijämiesten väliaikainen työpaikka, jossa ovat viivähtäneet muiden muassa John Corabi (Mötley Crüe), Dizzy Reed (Guns N’ Roses) ja John Tempesta (Testament, The Cult).

Tätä nykyä yhtyeen eturintaman muodostavat Glen Hughes (Deep Purple, Black County Communion) ja Doug Aldrich (Dio, Whitesnake). Varsinkin Hughesin vahvan aseman ja sananvallan kuulee selvästi. Radiance sisältää basisti-laulajan menneisyydestä tuttua maanläheisen tanakkaa hard rock -riffittelyä ja sielukkaita melodioita. Myös Alrichin kitaratyöskentely on maukasta, erityisesti soolojen osalta, ja ilmeisesti Lowykin on soittanut levylle joitain kitararaitoja.

Kappalemateriaali on tasaisen vakuuttavaa, mutta selkeät huippukohdat puuttuvat. Nimibiisin, raskaan mutta svengaavan Kiss the Sunin tai rauhallisemman Roll On -päätöspalan kaltaisia biisejä kuuntelee ihan mielellään, mutta suurempaa hurmiota ne eivät aiheuta. Tietty rutiininomainen perinnetietoisen rockin tuottaminen tästä välittyy.

Lisää luettavaa