”Perusasioiden ytimessä olevaa rock’n’rollia” – arviossa Hard Action

Levyarvio julkaistu Infernossa 6/2015.

03.08.2015

Hard Action
Sinister Vibes

Svart
3_5_kirvesta

Hard Action on puhdas action rock -yhtye ja hyvä lisä garage rock -perinteen jatkumoon, jonka tunnetuimpia akteja oli seitsemän vuotta sitten instrumenttinsa keisseihin pakannut, lokerointia itse ihmetellyt The Hellacopters. Vaikka energinen rokki raikanee kotimaamme treeniksillä ja lavoilla tälläkin hetkellä, juuri kukaan ei ole kyennyt tekemään itsestään isompaa nimeä viime vuodet hiljaiseloa viettäneen Flaming Sideburnsin malliin. Vaan eipä tämä genre olekaan juuri nyt sitä kuuminta hottia, toisin kuin vuosituhanteen vaihteessa.

Kierroksia on nostettu viime syksynä julkaistuun, ihan kivaan esikoisseiskaan verrattuna selvästi. Napakanmittainen levy edustaa läpeensä perusasioiden ytimessä olevaa rock’n’rollia, joka on sanoituksia, soittoa ja soundeja myöten tyylikkäästi toteutettua ja esitettyä. Biiseissä on mukavasti etukenosta ja haara-asennosta huokuvaa energiaa, vaikkei levy nouse juuri ennen siihen tutustumista nähdyn keikan tasolle. Tämä kertoo ainoastaan siitä faktasta, että Hard Action on kovempi keikoilla kuin levyllä, ja näin päinhän asioiden pitääkin olla.

Niin vetävästi kuin albumi starttaakin, puolivälin tienoilla meininki alkaa tuntua hienoiseen alamäkeen lasettelulta. Suuri kauneusvirhe tämä ei ole, missään nimessä, mutta tällaiselta musiikilta odottaa, tai pikemminkin vaatii, jatkuvaa ylikierroksilla käymistä. Siihen Hard Action ei vielä pysty, mutta lähelle päästään. Jos bändi pystyisi suoltamaan jatkossa muutaman oikeasti tarttuvan hitin, koko genren toiminta saattaisi roihahtaa taas hiilloksesta liekkeihin.

Lisää luettavaa