Vuodesta 2016 toiminut helsinkiläisrykmentti toimittaa debyyttipitkällään kiukkuista death/thrash-sekasortoa. Tylyttävän uppiniskainen mäiske on kauttaaltaan kotimaisen kuuloista menoa, joka ei levyn nimen mukaisesti kumartele kuvia.
Levyn tunnistaa ensitahdeista omakustanteiseksi, mikä ei ole selkeän soundin osalta ongelma. Sen sijaan itse kappaleet jäävät toteutukseltaan liiankin kotikutoiseksi paiskomiseksi. Yhtyeen hikinen asenne ja intensiteetti on rautaa, mutta sovitusratkaisut eivät tao samankaltaisuudessaan jalometallia.
Pistävän nihilistisesti ihmiskuntaa ja kaikkea pyhää halveksuvat lyriikat ryöpytetään kuulijaa päin voimalla. Levyn suurimmat ansiot ansaitseekin laulaja Jan Juvonen väkevällä tulkinnallaan. Sen ympärille olisi sopinut raastavampi ja viheliäisempi riffimyrsky ja oivaltavampi raskaus. Nyt käteen jää rakennelma, jossa on perusvarma kehikko mutta ontto ydin. Suunnittelua on kuitenkin syytä jatkaa.