Pikatuomioita: Sun Descends Black, Nibiru Ordeal, Vampyromorpha, Kosmokrator, Queen Elephantine, Into Coffin, My Funeral, Darkified, Depressed, Beast of Damnation, Street Lethal, Sijjin, Tovarish

Julkaistu Infernossa 11/2019.

Nibiru Ordeal.
Kuva:

SUN DESCENDS BLACK
EP I
Omakustanne

Jenkkitrio Sun Descends Black ottaa luulot pois heti ensijulkaisullaan.
Ep:n intro ja neljä ensimmäistä kappaletta runnotaan reiluun seitsemään minuuttiin, mikä tekee jylhästä ja tummasävytteisestä, kiivaan eläimellisestä death/black metal -hybridistä todella iskevää ja vakuuttavaa. Ja vaikka kolmen loppuraidan kestot tuplaantuvat hitaampien osioiden myötä, bändin ote pysyy vangitsevana.
Ei mikään ihme, että näinkin dystooppisessa ja nihilistisessä ilmaisussa nousee musta aurinko.
Mega

NIBIRU ORDEAL
Solar Eclipse
Inverse

Kotoisen Nibiru Ordealin esikoinen on melkoinen massiivi.
Yhtyeen progehöysteinen ja eeppinen power metal kumpuaa peruspuitteiltaan genren tutuista lähtökohdista, mutta Solar Eclipsessä on paljon omaakin. Kahdentoista kappaleen mitassa on runsaasti kahlattavaa ja tutkiskeltavaa, mutta monesti etsijä palkitaan. Biisien sovituksissa olisi ollut tiukentamisen varaa, mutta hyvä näinkin.
Melometallifanaatikoille tsekkaamisen arvoisen levystä tekee myös alkuperäinen Seventh Wonder- ja Thaurorod -ääni Andi Kravljaca.
Jaakko Silvast

VAMPYROMORPHA
Herzog
MDD

Saksalaisduo kuvailee albumiaan sanoilla ”adult oriented doom”, mikä herätti allekirjoittaneen mielenkiinnon. Doomia kun ei voine pitää muutenkaan nykypäivänä nuorisomusiikkina.
Avausraita Darkness Whore kuulostaa nimenä tylyltä, mutta kyseinen raita ja sitä seuraavat seitsemän kappaletta ovat suhteellisen kädenlämpöistä tavaraa. Keskittyminen ja ajatus alkavat harhailla jo kakkosbiisi Deadlier than Draculan kohdalla.
Meininki kallistuu enemmän rockin kuin doomin puoleen, eikä bändi haasta esikuviaan kuten Killing Jokea, Mercyful Fateä ja Melvinsiä.
Pasi Lehtonen

KOSMOKRATOR
Through Ruin… Behold
Ván

Pari pienjulkaisua pukannut Kosmokrator soittaa debyytillään odotetusti mustanpuhuvaa death metalia, jonka määrittelevimmät tekijät tuntuvat olevan musiikin ajattomuus ja toismaailmallinen tunnelma.
Valitettavasti bändi ei saa puhkuttua sävellyksiinsä tarpeeksi tehoa erottuakseen muista saman genren artisteista. Periaatteessa ihan hyvältä kuulostavan belgialaisbändin kohtalo onkin jäädä toistaiseksi paremman keskikastin yrittäjäksi, joka lupaa enemmän kuin antaa.
Joni Juutilainen

Kosmokrator.

 

QUEEN ELEPHANTINE
Gorgon
Argonauta

Hypnoottisissa tribaalirytmeissä huojuva avausraita Mars on rentouttava, mutta samaan aikaan hiuksia nostattava. Basso jurnuttaa monotonisesti, mutta kohti tuntematonta eteenpäin ryömien. Kitarat murjottavat vuoroin laahaten, vuoroin tripauttavammin.
Samer Ghadryn, Ian Simsin ja Indrayudh Shomen tulkinta muistuttaa enemmän loitsuamista kuin laulua. Neljä kappaletta pitää otteessaan, vaikka homma loppua kohden hieman lipsuukin. Bändi tuo muinaisuuden ja mystisyyden hienosti nykypäivään.
Pasi Lehtonen

INTO COFFIN
Unconquered Abysses
Terror from Hell

Tämän albumin nopeusrajoitukset ovat vähintäänkin vaihtelevia. Löytyy niin blastia kuin tuplabassarijurnutusta, ja välillä hautaudutaan funeral doomin hypnoottisille taajuuksille.
Saksalaistrion mustanpuhuva ja raskas death doom on erittäin synkkää ja tietyssä primitiivisyydessään jopa ritualistista. Musertava pörinäsoundi valuu kaiuttimista päälle kuin marraskuun syvin synkkyys.
Levyllä on mittaa reilut 75 minuuttia, joten sen neljä kappaletta ovat melkoisia järkäleitä käsiteltäviksi. Into Coffin onnistuu loihtimaan jokseenkin lovecraftmaista tunnelmaa, mutta joskus liika vain on liikaa. Äärikokemusten metsästäjille tämä saattaa toimia paremmin.
Teemu Vähäkangas

MY FUNERAL
Graveblaster
Omakustanne

Jyväskyläläislähtöinen My Funeral tekee mainion metallikulttuuriteon julkaisemalla tuoreen ep:nsä tyylikkäästi c-kasettina.
Pitkän linjan thrashryhmä on Graveblasterillä oma vihainen itsensä. Thrashcrusher, Thrash N’ Destroy, Nuclear Storm, Retro Satan ja Disappear ammentavat ysärirässin kiintopisteistä hommaa entistä enemmän crossover- ja groove-elementeillä maustaen.
Graveblasterin yleissoundi on genreen nähden turhan siisti, mutta ehkä My Funeralin tekemisestä huokuva aito raivo menee paremmin perille tällä tavalla. Siispä ranteet auki ja päätä seinään.
Jaakko Silvast

DARKIFIED
Cthulhu Riseth – The Complete Works of Darkified
Nuclear War Now!

1990-luvun alussa vaikuttaneen Darkifiedin ura jäi ainoastaan vuoden mittaiseksi, mutta tuona lyhyenä ajanjaksona ilmestyneet demo ja ep julkaistaan uudelleen nyt jo viidettä kertaa. Jokaisella versiolla on ollut eri julkaisija, ja kaikista formaateista löytyy hieman eri variaatioita.
Eka demo on tunnetusti paras, niin nytkin. Synaintrolla ja -outrolla varustettu Dark on aikakaudelle tyypillistä, mutta edelleen tyylikkäästi toimivaa kiivasta ruotsalaiskuolometallia, josta löytyy myös synkempää sävytystä.
Alun perin seiskana julkaistu Sleep Forever… kärsii latteahkoista soundeista, mutta sen musiikki on puhdasveristä deathiä. Mukava parikymmenminuuttinen menneisyyden tuulahdus, joka ei löyhkää missään määrin ummehtuneelta.
Mega

DEPRESSED
Beyond The Putrid Fiction
Black Lion

Brasilialaisen death metal -kvartetin toinen albumi on yllättäen varsin mainio tapaus. Miehet paiskovat sujuvasti brutaalihkoa, vanhakantaisen jenkkivaikutteista death metalia blasteineen sekä thrashäävine ja toisaalta myös raskaasti laahaavine väliosineen.
Kitaratyöskentely on pienistä teknisistä puutteista huolimatta tyylitajuista, ja riffeissä on paljon toimivia ideoita ja harmonioita. Kappaleet ovat hyvin rakennettuja ja soljuvat eteenpäin vaivatta.
Depressed ei tee sinällään mitään erityistä, mutta tuotos on siinä määrin tasalaatuinen, että tämän äänitteen ääreen on helppo istahtaa ja antaa musiikin vain vyöryä ylitseen.
Teemu Vähäkangas

Depressed.

BEAST OF DAMNATION
Dawn of the Beast
MDD

Beheritin kappaleen mukaan nimetty saksalaisbändi soittaa debyytillään mustaa metallia, joka ei jätä mitään arvailujen varaan.
Kiivasta tykitystä, rienaavia sanoituksia ja yleistä hulluutta tihkuva musiikki on sarjansa perusosastoa, mutta toimii vajaan 40 minuutin annoksena varsin hyvin. Järkyttävän Hotel California -coverin olisi tosin voinut jättää julkaisematta.
Joni Juutilainen

STREET LETHAL
Welcome to the Row
Fighter

Italialainen rymyryhmä soittaa varsin maukkaankuuloista kohkausheviä.
Racer X:n debyyttilevyltä nimensä napanneen yhtyeen meno on välistä yhtä hektistä, joskin vähemmän virtuoottista kuin esikuvallaan. Mutta eipä hätiä mitiä, sillä asenne ja meininki ovat kohdillaan.
Puolituntinen levyke sisältää kuusi mukaansatempaavaa heviveisua, jotka saavat hymyn huulille varsin kevyin elkein. Albumi kärsii muutamista pienistä lastentaudeista, kuten laulajattaren ajoittaisesta ponnettomuudesta ja kehnoista sovituksista, mutta sitä voi pitää silti erittäin lupaavana alkuna.
Yhtyeen energisyys kompensoi teknisiä puutteita varsin mainiosti. Eiköhän kokemus jalosta tätäkin aktia.
Mikko Malm

SIJJIN
Angel of the Eastern Gate
Sepulchar Voice

Sepulchar Voice vakuuttui Sijjin debyyttidemosta siinä määrin, että päätti julkaista sen uudelleen virallisesti. Ajatus ei ollut mitenkään huono.
Angel of the Eastern Gate sisältää viisi kappaletta vahvasti thrashäävää vanhan koulun death metalia. Soittajilla on kokemusta muun muassa undergroundlegenda Necros Christosista, joten veivauksesta kuultaa läpi kokemus ja usko tekemiseen vahvan rototomipaukkeen säestämänä.
Lopulta saksalaistrio ei kuitenkaan saa kaikkia kappaleitaan lentoon, vaan osa niistä räpyttelee siipirikkoina, miellyttävistä vanhan Morbid Angel -aikakauden vaikutteista huolimatta.
Teemu Vähäkangas

TOVARISH
If the War Comes Tomorrow
Argonauta

Nyt ei kuulosta miellyttävältä. Jos Sunn O))) ja kaltaisensa ahdistavaa särövallia lietsovat tahot kolisevat, Tovarish tehnee saman.
Yhtyeellä on surisevien kielisoitinten lisäksi käytössään rumpuja ja koskettimia, joilla se tuo matelevaan ilmaisuunsa edes jonkinlaista selkeyttä. Meno on kokeellista doomia vahvasti elokuvalliseen tyyliin – ja nyt ei puhuta viihdyttävistä kokoperheen Pixar-animaatioista. Aika paljonhan tämä ahdistaa, semminkin kun laulu on perin tuskaista parahtelua.
Tovarish ei kuitenkaan kaappaa varsinkaan levymitassa vastustamattoman kokonaisvaltaisesti hallintaansa, eikä levystä jää oikein mitään mieleen. Epämääräisyyden äärellä sormi hamuaa skip-nappulaa.
Kimmo K. Koskinen