Irlantilainen instrumentaalisen tunnelmoinnin mestariryhmä on ehtinyt jo kymmenenteen studiojulkaisuunsa. Verrattain suoraviivainen ja särövoittoinen Ghost Tapes on looginen mutta silti jokseenkin uudenlainen askel yhtyeen liki kaksikymmentä vuotta kestäneellä uralla.
Levy on pirteämpi ja elinvoimaisempi kuin surun innoittama ja siksi paikoin oikein synkästi souteleva edeltäjänsä Epitaph (2018). Toisaalta kappaleista löytyy tälläkin kertaa varsin kiitettävästi kohtalokkaan kuuloisia (dis)harmonioita. Samalla yhtyeelle tunnusomaista riisuttua raukeutta esiintyy harvakseltaan, lukuun ottamatta epiloginomaista Luminous Wavesiä.
Torsten Kinsellan ja paluumuuttaja Jamie Deanin väreilevien kitaraosuuksien ohella Niels Kinsellan mainio bassotyöskentely pääsee ansaitusti valokeilaan ja pelaa hyvin yhteen Lloyd Hanneyn rumpujen kanssa – joskin kaksikon meno meinaa välillä karata turhan kikkailevaksi. Myös tuotannollisella puolella on tehty (kenties tarkoituksella) joitakin ratkaisuja, jotka tekevät äänimaisemasta hieman epätasapainoisen.
Räiskyvyydestään huolimatta albumi kärsii paikkapaikoin pienoisesta antiklimaattisuudesta. Silti voidaan todeta, että God Is an Astronaut on kyennyt uudistumaan menettämättä syvintä olemustaan.