Witchrider
Unmountable Stairs
Fuzzorama
Musiikista kirjoittamisen silkka hienous piilee sekä uusien bändien löytämisessä että mahdollisuudessa jakaa nämä löydöt muiden kanssa.
Witchriderin esikoislevyn valitsin arvosteltavaksi sokkona, vailla minkäänlaista ennakkotietoa yhtyeestä tai sen musiikista. Kun kuuntelin albumia ensimmäistä kertaa, olin aivan myyty heti toisen kappaleen kohdalla.
Helpoin – ja tylsin – tapa kuvailla Witchrideria on karsinoida se suhteellisen itsetietoiseksi stonerjumitukseksi. One for Five todistaa rämisevällä popsensibiliteetillä ryyditetyn aloitusraidan jälkeen kuin itsestään, että Itävallan alppimajoissa on kuunneltu ahkerasti Queens of the Stone Agen Lullabies to Paralyzea.
Mutta tämä on vain yksi tulokulma. Witchrider laventaa koko ajan omaa ilmaisuaan lainaamalla esimerkiksi grungen elkeitä, kuten biisissä I’m Outta Breath. Bändi myös tuulettaa kerta toisensa jälkeen turhan ilmiselviä kyussmaisuuksia perinteisemmän rockin tarttuvilla melodisilla koukuilla.
Witchriderin nimeen tuntuu kuitenkin kohtuuttomalta liittää liuta muita yhtyeitä, koska kyseessä ei todellakaan ole mikään yritys peitellä omaa näköalattomuutta muiden visioita lainaamalla. Ainoastaan Far from You -kappaleen räikeä Foo Fighters -pastissi osuu turhankin liki alkuperäistä.
Unmountable Stairs voi olla kaukana täydellisestä, mutta se on omalla hämärästi pörisevällä, romuluisella tavallaan yksi koko vuoden positiivisimmista puskista hypänneistä yllätyksistä.