Kyseessä ei ole samanniminen ruotsalainen yhden miehen dödöprojekti, vaan varsin ärjy raumalaisen hemmon tervehdys. Viimevuotista Inhale-debyyttipitkäsoittoa seuraavalla viiden biisin pienlevyllä Toni Mäkysen kädenpuristus on napakka ja intensiivinen, joskaan ei ihan niin hurja että lapa rusentuisi.
Groove- ja death metalin kombolla mättävä projekti operoi moniulotteisesti, ohjelmoitujen rumpujen tarkkuudella ja silti kiitettävällä voimalla. Raskasta ja rivakasti paukkuvaa lanausta johdattaa verrattain brutaali röhinä, jossa on myös lisämausteita, vaikka ilmankin pärjäisi. Parhaiten Solus mätkii – ainakin tällä erää – ihan rehdisti rypistäen, ilman melodisia lauluja tai akustisia kitaroita. Näihinkin tuntuisi olevan uskallusta ja rahkeita, kuten grungehtavampi päätösraita Way Back osoittaa.
Solus turvautuu genrelle ominaisiin rytmiriffeihin, mutta biiseissä on rutkasti bassarien tahdissa rynkyttelyä rikkaampiakin kuvioita. Mäkysen otteista välittyy oikein hyvällä mallilla oleva näkemys siitä, millaisia jyrkkien kappaleiden tulee olla niin rakenteiden kuin dynamiikankin suhteen.
Erittäin lupaavaltahan Solus vaikuttaa, etenkin tämäntyyppisen kaman yleensä huomattavasti geneerisemmän tarjonnan seassa. Bändiä kasaan vaan.