Raakilemaisuus vaivaa muuten mielenkiintoista kokonaisilmaisua – arviossa Bom Lulu

Julkaistu Infernossa 11/2020.

22.02.2021
Bom Lulu
Uuteen satamaan
OMAKUSTANNE

Viime vuonna käynnistetty oululaisbändi on jännittävä ilmestys muutenkin kuin hämmentävän nimensä puolesta. Kolmen miehen orkesteri tuo selkeästi yhteen sen jokaisen osallisen erityyppisen ilmaisun – osin ihan toimivasti.

Soitto soi mainiosti ja laulukin pelaa suurelta osin. Silti levyltä kuulee, että sovituksia ja suorituksia ei ole harkittu loppuun asti. Perin paulihanhiniemimäisesti runopoikatyyliin tulkittu laulu tuntuu keskustelevan nu-metal-käryisen mäiskeen kanssa kohdakkoin heikosti. Yritystä on paikoitellen liikaa, ja sanojen rytmi on turhan kulmikasta.

Selkeästi artikuloitu laulu on bändin ilmaisussa isossa roolissa, joten sen pienemmätkin puutteet nousevat esiin aika selkeästi. Pienieleinen Poissa taas ja sulavimmin soljuva Muistan kuinka meillä oli ennen ovat hyviä esimerkkejä siitä, mihin Bom Lulu kykenee.

Levyllä on hyviä hetkiä ja tarttuvuutta, ja sen jokaisessa biisissä on ainesta, paikkapaikoin jopa rutkasti. Osaavien sällien laadukkaasta ylöspanosta ja mielenkiintoisesta kokonaisilmaisusta huolimatta albumi on kuitenkin raakile. Ehkä basistin värvääminen ja biisien kiireettä kämpillä hinkkaaminen hioisi ilmaisusta sen vastaan haraavat särmät jättäen silti ne mielenkiintoiset.

Lisää luettavaa