Pitkän linjan tömistely-yhtye palaa helmikuussa jälleen uuden permutaationsa toisella albumilla ja kuulostaa tasan itseltään – ja samalla tietenkään ei. Orkkisrumpali Mike Dillardin kanssa tahkottu albumi on rento, iskevä, hauska, hämmentävä, raskas ja vekkuli, oudon ihastuttavasti kaikesta paskat nakkaavaa unohtamatta.
On jännittävää, että myös bändin vakkarirumpali Dale Crover on mukana kolmantena pyöränä – toinen on tietysti yhtyeen johtohahmo Buzz Orborne. Mutta mitäpä tuota ihmettelemään, ei näiden kuvioissa pysy mukana kumminkaan.
Albumi alkaa Beach Boys -cover I Get Aroundilla, joka on tietysti väännetty muotoon I Fuck Around. F-sanaa hoetaankin kappaleessa tarpeeksi: ”I’m getting fucks fucking up and down this fucking street, I gotta find the fucking place where the fuck heads meet.” Jeespoks ja terveisiä vaan Wilsonin Brianille.
Valtaosa albumista on omaa tuotantoa, ja se on ansiokasta. Kappaleista saa vanha fanikin irti vaikka mitä, sillä tutunviistot temput ovat läsnä ja meininki on juuri sitä mitä pitää: kulmikasta mutta mukaansatempaavaa jyrinää. Aivan täyttä kultaa suunnilleen sadas albuminsa ei ole, mutta fanikatraalle se kelpaa taatusti erinomaisesti.
”Oikeista ” biiseistä Negative No No, Bouncing Rick, Caddy Daddy ja aimo nivaska muita muistuttavat, miten loistava yhtye Melvins on. Ja kuten aina, muun levyn täyttävä perseily alleviivaa loistavuutta. Tämä albumi on vaikkapa Bullheadin (1991), Stoner Witchin (1994) ja A Senile Animalin (2006) ohella mainio tapa lähestyä legendaarisen koplan ällistyttäviä touhuja.