Saksalaisviisikon musiikkia on luonnehdittu lähinnä melodiseksi deathiksi, mutta myös metalcoren ilmaisukeinot ovat orkesterille ilmeisen mieluisia. Bändin omaa nimeä kantava pitkäsoitto katkaisee seitsemän vuoden mittaiseksi venyneen levytyspaussin.
Albumi tuskin olisi päätynyt ainakaan allekirjoittaneen arvioitavaksi ilman sinkkulohkaisu Torchbearerin vastustamatonta itsevarmuutta. Ikävä kyllä koko levy ei toteuta toivotunlaista sarjatulta. Virtaa näyttää piisaavan, mutta myllytys tuntuu eri muodoistaan huolimatta tympäisevän yksitoikkoiselta.
Siinä missä riffit edustavat melko tavanomaista mäiskettä, kokoonpanolta irtoaa säännöllisin väliajoin melodisessa intensiivisyydessään mukavankuuloisia osuuksia. Biisinteossa on kuitenkin vedetty kautta linjan mutkia siinä määrin suoriksi, että hyvät ideat ovat jääneet vaille ansaitsemaansa viitekehystä.
Neaera taitaa selvästi soihdun sytyttämisen, mutta liekin ylläpitämiseen tarvittavista tekijöistä loppuvat kesken sekä materiaali että ilma, vaikka lämmöt pysyvät kauttaaltaan korkeina. Tähtihetki Torchbearer pönkittää yksistään arvosanaa puolikkaan verran.