Ristiriitainen tapaus – arviossa Agasia

Julkaistu Infernossa 2/2021.

Agasia
Arkunkantajat
RÄKÄLEVYT/MÖGÄHEAD

Ep:n ja lp:n verran aiempaa kokemusta omaavan Agasian Arkunkantajat on monessa suhteessa ristiriitainen tapaus, pahimmillaan ärsyttävyyteen saakka. Osaltaan tähän on syypäänä turkulaisten valitsema metallin ja crust punkin yhdistelmä – ensiksi mainitun elementit monipuolistavat ilmaisua laimentaen kuitenkin samanaikaisesti liiaksi jälkimmäisen armottomuutta.

A-puolen biisikolmikko soi kaikessa suoraviivaisuudessaan huonolla tavalla lähellä monotonisuutta. Mitään kikkakolmostulitusta ei tämän sorttimentin mekkaloinnissa toki haluakaan kuulla, mutta kaikessa selkeydessään latteaksi jäävä tuotanto korostaa kitarariffien palikkamaisuutta liiaksi ja korvakarvat niittävä repivyys loistaa poissaolollaan. Osuvaa negatiivisuutta löytyy laulajan röhisemiä tekstejä myöten, mutta vakuuttavalle tasolle ei nousta missään kohtaa. Mieleen jää pyörimään kysymys: ihan kiva, mutta mitä sitten?

Kääntöpuolen pidemmin, polveilevammin ja rauhallisemmin kuljetetuissa kappaleissa bändi on paremmin sinut musiikkinsa kanssa. Melankolisuuden hiipiminen mukaan auttaa syventämään tunnetilojen kirjoa, ja riittävän kaukana toisistaan olevat biisinosat tarjoavat vastakohtaisuudessaan enemmän tarttumapintaa. Kokonaisuutta tarkasteltaessa puoliskojen eroavaisuudet eivät tähän valitettavasti pysty. Valitettavaa ristiriitaisuutta sekin.