Saksalaisen sludgeduon kolmas täyspitkä on parasta yhtyeeltä tähän mennessä. Ei sillä, etteivätkö aikaisemmatkin tuotokset olisi laadukkaita. Yhtyeellä on nerokas tapa yhdistää black metalia, doomia ja hc:tä – eikä tässä vielä kaikki, sillä se osaa myös rokata. Armottoman ilmaisun ja tujujen riffien lisäksi musiikista löytyy svengiä, joka tuo siihen ihan uudenlaista tarttuvuutta.
Levyn kappaleet ovat kauttaaltaan varsin laadukkaita ja sylkevät pimeyttä kidastaan tavalla, joka saa kuulijan loukkuunsa huomaamatta. Musiikki on primitiivistä ja suoraviivaista, mutta siitä löytyy myös hienovaraisia nyansseja, jotka saavat sen erottumaan edukseen.
Mantar lunastaa nyt sen potentiaalin, jonka olen tiennyt siinä piilevän. Modern Art of Setting Ablazen kaikki palaset ovat optimaalisesti oikeilla paikoillaan.