Saksalainen metalcore-tykki yllätti viime vuonna julkaisemalla levyllisen uudelleen sovitettuja ja englannista saksan kielelle käännettyjä versioita vanhoista kappaleistaan. Aivan uudella vihaisuudella hengittänyt kokonaisuus oli mainio ja herätti kysymyksen, vaihtaako 25-vuotias bändi kokonaan äidinkieleensä.
Niin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan yhtye palaa uutuudellaan englantiin ja tuttuun murskajaistyyliinsä. Henkilökohtaista maailmantuskaa tihkuvat kappaleet painavat kuulijaa jälleen maahan raskailla kitaravyöryillä ja Andreas Dörnerin järisyttävän äkäisesti keuhkotulla huutotulkinnalla. Nämä eivät jää ainoiksi aseiksi, vaan yhtye hyödyntää hienosti myös vuosien aikana oppimaansa raskaan ja kevyen kontrasteilla leikittelyä.
Caliban erottuu perinteisemmistä metalcoreen painottuneista bändeista monipuolisella sävellystaidollaan. Se viihtyy kaaoksen keskellä, mutta nousee sieltä vähän väliä kirkkailla puhtailla lauluilla ja isoilla kertseillä säestetyillä hetkillä, jotka nostavat ihokarvat pystyyn. Upeimpina esimerkkeinä tästä poimittakoon sävellykset Dystopia, Phantom Pain ja Hibernate.
Lukuisten keikkojen ja levyjen karaisema bändi tahkoaa juuri tällä hetkellä uransa parasta jälkeä. Hienoa työtä.