Kotoinen Byron debytoi varsin monipuolisella tyylikirjolla ja vakuuttavalla tatsilla. Ihmekö tuo, kun hahmoja löytyy Hornasta, Battleloresta ja Church of Voidista, jonka rumpalin Johannes Lahden projektista koko bändi lähti vaivihkaa liikkeelle.
Aika hienosti itsekseen puuhailusta virinnyt lumipalloefekti on näemmä toiminut. Graafisesti näyttävä kokonaisuus on myös tuotannollisesti mukavan viimeistelty – ja samalla sopivan viimeistelemätön. Tietty raaka pohjavire ja sopivan huomaamaton hiomattomuus on levyn uskottavuudessa pieni mutta oleellinen nyanssi.
Tyylillisesti levy on vähintäänkin monimuotoinen. Biiseistä löytyy monenlaista ilmaisua shuffle-puksutuksesta pianodoomiin, goottimetallista sludge-vyörytykseen ja maidenmaisen etukenoiseen kitarailotteluun, jonka äärellä bändi tuntuu olevan parhaimmillaan. Myös laulussa kuullaan montaa erilaista lähestymistapaa heleästä neitolaulusta ukkelihoilotukseen ja ärinästä alarekisteritoitotukseen. Erityisen linjakkaaksi albumi ei tällä paletilla rakennu, ja hätäisempi voikin pitää kokonaisuutta vallan hajanaisena.
Levyssä on tyylistä riippumatta lupaavaa meininkiä ja biisien rakentelussa selkeästi ideaa. Tässä vaiheessa paketti tuntuu kuitenkin olevan vielä jokseenkin levällään, mikä tekee albumista aika hankalasti hahmotettavan. Bändin otteet ovat kiitettävän napakat, ja terävämmällä fokuksella ilmeisen ansiokkaasta materiaalista päästäneen uuttamaan makoisaa mahlaa.