Melodista tunnelmametallia klasari-, industrial- ja death metal -vaikutteilla tarjoilevan helsinkiläisnelikon ilmaisu on sekä tuttua että kiinnostavalla tavalla tuoretta. Se myös eroaa rikkaudessaan edukseen monesta jäykemmästä lajityyppisuorittajasta.
Viisitoistavuotiaan bändin keskeisimmät valtit ovat melodiantaju ja dynamiikan ymmärrys. Oivaltavien, jylhien ja suorastaan elokuvallisten kosketinmaalailujen täyttämä musisointi vetää imuunsa. Vaikka kappaleissa liikutaan melodia edellä, syvyyttä ja näkemystä löytyy myös tarttuvasti tamppaavasta raskaudesta. Lisäksi Mikko Virtasen örinää ja kliiniä yhdistävä dualistinen tulkinta kajahtaa oikein hienosti.
Yhtyeen viidennestä levystä ei keksi suurempia parantamisen aiheita. Kitaratyöskentely voisi ehkä olla ajoittain näkyvämpää ja monipuolisempaa massiivisten kosketinkerrosten seassa. Asetelma tosin lienee bändin tietoinen valinta, eikä se varsinaisesti heikennä levyä. Helmivedot kuten Up So High, Down So Low pärjäävätkin loistavasti omillaan.
Yhtyeestä kohistaan jo Suomen virallista albumilistaa myöten, mutta poppoo on silti liian aliarvostettu. Toivottavasti bändin musiikki saa jatkossa ansaitsemansa arvostuksen.