Lotus Thief
Rervm
Svart
Jopas on kiinnostavaa tämän sanfranciscolaiskaksikon ulosanti. Lotus Thiefin määrittely on hankalaa, mutta mielleyhtymät sinkoilevat akselilla Slowdive– Sólstafir–Oranssi Pazuzu–Hawkwind. Meno on samaan aikaan rujoa ja herkkää, painavaa ja leijuvaa, kaunista ja rumaa sekä selväpiirteistä ja hahmotonta. Vastakohdilla pelaaminen ei silti tunnu vähimmissäkään määrin itsetarkoitukselliselta. Dynamiikan ja kontrastien muoto on todella luomua.
Botanist-bändissäkin yhdessä musisoivien osallisten menossa on outoa, syvälle ulottuvaa tenhoa. Se on kuin ilkikuristen keijukaisten liitelyä tannerta tömistävien örkkien yllä: kiehtovan rikas ja ilmava melodioiden kudelma rujosti hakkaavan perustan päällä. Basson, kitarat ja kiipparitkin tyylillä hoiteleva Bezaelith laulaa kuulaasti ja harmonisesti, kun taas rumpali Otrebor runnoo menemään hiomattomalla lofi-tykityksellä. Lopputulos on jossakin määrin hämmentävä mutta erittäin kiehtova.
Lotus Thiefin jopa mustaa hohkaava tummasävyisyys tuntuu orgaanisten kappalerakenteiden, riffivetoisuudesta irtautumisen sekä kauniissa neitolaulussa pitäytymisen ansiosta elämänmyönteiseltä. Tähän on osansa myös kunniamaininnan arvoisilla laulumelodioilla sekä hienosti liitelevällä kitaraujelluksella. Hommassa on jonkin sortin okkultistinen pohjavire, joka heijastuu vahvasti luonnollisuuden arvostuksena; Rervm pohjautuu Titus Lucretius Carusin yli 2000 vuotta vanhan Maailmankaikkeudesta-runokirjan epikurolaisiin ajatuksiin.