Epica on kasvanut 14-vuotisen uransa aikana kohtuullisen massiivisiin mittoihin niin soundillisesti kuin kansainvälisen suosionkin puolesta. Kyseessä on hieman ristiriitainen yhtye, sillä se on onnistunut luomaan upeita sinfonisia teoksia mutta myös epäonnistunut rajattomissa kokeiluissaan. Tämä uutukainen on parhaimmillaan hyvinkin vaikuttava albumi, jonka taidokasta soittoa johdattelevat suuret tunteet.
Kuten odottaa saattaa, tarjolla on erittäin vaihtelevaa musiikkia. Löytyy sinfoniaa, mörinää, elokuvamaisia äänimaisemia ja ihan puhdasta heavy rockia. Laulaja-biisintekijäkaksikosta Mark Jansen–Simone Simons ei pysty sanomaan pahaa sanaa, vaikka kaikki materiaali ei allekirjoittaneeseen uppoakaan. Näiden kahden harmonia kuuluu, ja pari tietää toistensa vahvuudet.
Örinää on mukana vain silloin, kun se on oikeasti tarpeen, muuten Simonsin annetaan loistaa suurenmoisilla äänijänteillään. Soundtracktyylinen Divide and Conquer sekä kaunis Once upon a Nightmare Squad ovat sen kaltaisia napakymppejä, että jo ne kantavat levyn arvosanaa pitkälle.
The Holographic Principle on massiivinen, pomppiva teos, joka pystyy käymään laadukkaasti lävitse musiikin kaikki käyrät. Se ei ole täydellinen sinfonia, mutta silti kokonaisuutena hyvä levy muutamalla vuorenhuipulla varustettuna.