Tyylillisesti nelikko jatkaa tutuilla linjoilla, eli teknisentarkan thrashriffittelyn ja melodisen death metalin lisukkeena on reilusti postmetallista leijuntaosastoa. Jopa balladien kanssa uskalletaan flirttailla.
Näiden ainesten sekoittelu onnistuu miekkosilta varsin luontevasti, mutta reilusti yli tunnin mittaisena pakettina tämän monoliitin sisäistäminen on ainakin itselleni melkoisen vaativa urakka.
Soitto on kaikin puolin erittäin tiukkaa ja näkemystä löytyy, mutta hemmot kompastuvat välillä omaan näppäryytensä. Joka biisiin ei tarvitse välttämättä ahtaa kaikkea mahdollista kikkakolmosta, ja tässä lieneekin se mainitsemani jarru.
Sylosisin kolmas levy tarvinnee kunnolla auetakseen pirusti uusintakuunteluja, mutta aika on valitettavasti rajallista. Tässä vaiheessa jäädään näihin tunnelmiin.