Syvällistä kuuntelumusiikkia – arviossa Empyrium

Julkaistu Infernossa 4/2021.

05.06.2021
EMPYRIUM
Über den Sternen
PROPHECY

Jo 1990-luvun puolivälissä aloittanut ja 2000-luvulla kertaalleen lopettanut Empyrium jäi aikoinaan mieleen tunnelmallisella ja luontoromanttisella dark metalillaan. Vaikuttaa siltä, että samat tunnuspiirteet ovat tallella edelleen.

Bändin perustajan Markus Stockin ja pitkään mukana olleen Thomas Helmin luomus soi raikkaana aikamatkana yhtyeen 1990-luvun kaihoisiin tunnelmiin. Mitään halvan nostalgista itsensä kopioimista ei kuitenkaan kuulla, vaan levy on selvästi oma lukunsa. Sillä on pauhaavaa raskautta ja jylinää, mutta sitäkin enemmän korostetun neofolkahtavaa soitantaa ja akustisia harmonioita. Modernilla tuotannolla tuetun soitannan kaikki osaset soljuvat hyvässä tasapainossa.

Empyriumin väreilevä tarinankerronta on syvällistä kuuntelumusiikkia, jonka taajuudelle voi toisinaan olla haastavaa virittäytyä. Yhtyeen varhaisempien levyjen tavoin myös uutuudelta löytyy hetkittäin latteampaa ja tylsempää värittelyä, joka laskee hieman tehoja. Parhaimmillaan, kuten vivahteikkaasti etenevässä A Lucid Tower Beckons on the Hills Afarissa ja levyn suurella eeppisyydellä päättävässä nimikkokappaleessa, yhtyeen luonnonläheinen vellominen saa kuitenkin hyvin imuunsa.

Lisää luettavaa