Aggressiivista mutta melodiapainotteista death- ja thrash metalia jyystävä oululaisbändi on perustettu jo vuonna 1999. Nyt julkaistava kolmas pitkäsoitto kertoo varsin maltillisesta julkaisutahdista, johon lienee osasyynä bändiin vuosien aikana useasti osuneet jäsenvaihdokset. Ainoa alkuperäisjäsen on Eternal Tears of Sorrow’sta ja Wolfheartista tuttu kitaristi Mika Lammassaari.
Bändin kolmoskiekko on otteiltaan ja soundiltaan hyvin moderni. Kappaleet kuulostavat rujoilta, raskailta ja äkäisiltä hyvällä määrällä groovea. Myös räyhäävä hardcorepaiskonta nostaa ajoittain päätään. Kuulaat melodiat höystävät pakettia ihan maukkaasti.
Jostain syystä en kuitenkaan välty tuntemuksilta, että levyä vaivaa amerikantauti. Paahtaminen ja Eemeli Bodden vihainen ärjyntä on paikkapaikoin liiankin ilmeistä. Sävellykset eivät erotu toisistaan riittävästi, jotta mieleen jäisi muutakin kuin hetkellisiä namukoukkuja ja -tunnelmia. Kestävimmät biisikokonaisuudet ovat kerrasta tarraava nimikkoralli ja ajatuksella polveileva päätöskappale The Void.
Kaikkiaan levy taipuu modernin metallin saralla valitettavan keskivertoon suoritukseen. Uskoisin, että näin korkealla tuotannolla ja soittotaidolla rahkeita olisi riittänyt parempaankin.