Tajunnanräjäyttäjäksi tästä ei aivan ole – arviossa Masquerage

Julkaistu Infernossa 2/2019.

Masquerage
Hangman’s Revelations
Stormspell

Pohjanmaan lakeuksilla vuosituhannen alusta operoineen Masqueragen tuorein julistaa perusrehellisen melodisen heavy metalin ilosanomaa.

Bändin viides kokopitkä on suhteellisen tasavahva kaksitoistaraitainen, jonka nostavat keskiverron paremmalle puolelle ennemmin monet pienet jutut kuin itse kokonaisuus. Hangman’s Revelations on peruspuitteiltaan oivallista melometallia, mutta miksikään tajunnanräjäyttäjäksi siitä ei aivan ole.

Yhtyeen primus motor, laulaja, kitaristi ja säveltäjä Kimmo Perämäki on ainakin Running Wildinsa hyvin kuunnellut mies, sen verran Hangman’s Revelationsin riffit vertautuvat saksalaisen merirosvohevipioneerin tekosiin. Hauska huomio, mutta myös kelpo johtoajatus, jota ryydittävät Perämäen kansainvälisen tason ääni ja tulkinta sekä mukavasti luistava soolottelu. Sanontaa ”bändi on juuri niin hyvä kuin sen laulaja ja rumpali” täydentää monipuolisesti lyövä patteristi Marko Ylä-Häkkinen. Soitto ylipäätään on yksi levyn perusmassasta erottava tekijä.

Levyllä on pientä sovituksellista tyhjäkäyntiä kappaleiden mittojen suhteen, mutta nämähän ovat niitä kuuluisia taiteellisia ratkaisuja.