Taltioi upeasti islantilaista mielenmaisemaa – arviossa Katla

Julkaistu Infernossa 10/2020.

19.01.2021
Katla
Allt þetta helvítis myrkur
PROPHECY

Islantilaisen Sólstafirin rumpali ja alkuperäisjäsen Guðmundur Óli Pálmason sai bändistään yllättäen kenkää vuonna 2015. Mies ei kuitenkaan jäänyt tuleen makaamaan, vaan perusti Katla-nimisen yhtyeen yhdessä multi-instrumentalisti Einar Thorberg Guðmundssonin kanssa. Yhtyeeltä kuullaan nyt kakkosalbumi, ja hyvä sellainen.

Bändi jatkaa karulla ja synkänpuoleisesti vaeltavalla post-metalilla, jossa on ripaus mustan metallin vaikutusta. Móðurástin-debyyttiin (2017) verrattuna mennään synkemmin, mihin levyn nimikin (”kaikki tämä pahuksen pimeys”) viittaa.

Otsikko ei voisi kuvata levyn ydintä juuri paremmin. Kun musiikki saa mielen siirtymään täsmälleen haluttuihin maisemiin, voidaan puhua erittäin onnistuneesta tunnelmasta. Kappaleita kuunnellessa voi nähdä itsensä harhailemassa vulkaanisen saaren mustissa erämaissa tai tuijottamassa kalliolta merelle kaukaisuuteen puhurin piiskatessa kasvoja.

Vaikuttavan kaihoisasti ja hypnoottisesti soiva levy toimiikin matkana, jolle on puserrettu paljon vahvan autenttista tunnetta. Loppua kohden myllerrys kasvaa jopa hengästyttäväksi, kun päätöskappale Svartnætti kutoo levyn kauniinkarkeat piirteet yhteen.

Pálmason–Guðmundsson-kaksikolle on nostettava hattua islantilaisen mielenmaiseman upeasta tallennuksesta. Kyllä kelpaa taas viettää pimeneviä syysiltoja.

Lisää luettavaa