Tank – War Nation

28.09.2012
Tank
War Nation

Sama kohtalo odottanee myös War Nationia. Doogie White vetää komeasti, ja hetkittäin sekä musiikista että Doogien äänestä tulee mieleen itse Ronnie James Dio. Ei voi kuitenkaan kieltää, etteikö äijän kultakurkku olisi muuttanut bändin olemusta aika lailla. Vanhaa Motörhead-henkeä ja rosoa soundissa ei enää ole.

War Nation edustaa keskitempoista ja vähän laiskanpulskeasti etenevää melodista heavyä. Kovin pirteältä Tank ei enää kuulosta, mutta hyviä melodioita, tanakkaa riffiä ja tarttuvia biisejä irtoaa lähes koko levyn mitalta. Erinomaisen War Machinen tasolle ei kuitenkaan ylletä, sillä esimerkiksi Phoenix Risingin kaltaista päät räjäyttävää menopalaa levyltä ei löydä.

Erot ovat lopulta melko pieniä. Se on kuitenkin varmaa, että edellislevyyn pettyneiden ei kannata tähän aikaansa panostaa. Dion, Uriah Heepin, Deep Purplen ja kumppanien ystäville Tank on kuitenkin erittäin suositeltava tuttavuus. Ja nimenomaan tässä nykyisessä kuosissaan. Rankemmat jäbät turvautukoot edelleen vanhaan kamaan.

 

Lisää luettavaa