Kummallisella nimellä on etunsa: debyyttipitkäänsä julkaiseva Korpsesoturi toimittaa Googleen iskettäessä välittömiä ja asianmukaisia osumia. Bändiin tutustuminen on tehty helpoksi, mutta toisaalta nimi herättää epäilyjä tarjonnan humoristisuudesta.
Pelko pois ja turpa verille, sillä Malus Corpus on huolellisesti ja tosimielellä kasattu isku. Levyn raidat ammentavat vanhan liiton kuolosta, ja meininki on perin ankaraa. Suoraa apinointia ei harrasteta sen paremmin Ruotsin kuin jenkkienkään suuntaan. Vanhan suomalaisen death metalin kaikuja sen sijaan kuullaan hillitysti käytettyjen melodioiden muodossa.
Pääpiru Juha Ahlfors pitää virkaa myös Vainajan laulaja-basistina, mutta Korpsesoturi raivaa miehen ansioluetteloon aivan omanlaisensa luvun, sillä Malus Corpusin yleisilme on perin ruma ja tempo pääosin nopea. Hitainta murjotusta levyltä ei löydä, vaan sodankäynti liikkuu hakkaavan blastauksen, ruhjovan tuplabasarimyllytyksen ja keskitempoisen runttauksen tienoilla. Osa riffisahauksista katselee myös mustemman metallin suuntaan.
Ainoa suoraan mieleen nouseva vertailukohta on Sotajumala, enkä tarkoita tässä vain kotimaisella lausuttua rähinänsekaista örinää. Tarkoituksenmukainen soundi on raskas, selkeä ja sopivan ilmava, mikä palvelee tylyä runttaamista oikein mainiosti.
Pieneksi miinukseksi jää kappalemateriaalin tietty tasaisuus. Murskaavaan mättöön sisälle pääseminen ottaa aikansa, eikä valikoimasta nouse esiin välittömiä tapporaitoja. Toisaalta mikään ei ole myöskään varsinaisesti pielessä. Yhdentoista kappaleen ja kolmen vartin vyörytys antaa jotain uutta vielä useankin pyörityksen jälkeen, mikä on aina hyvän levyn merkki. Tämän haluan nähdä ehdottomasti livenä.