Jeff Scott Soton, Eric Mårtenssonin ja Robert Sållin muodostama superyhtye on onnistuneimpia sellaisia. Vuonna 2009 debyyttinsä julkaissut bändi on pitänyt tasonsa tappavan tasaisena. Tosin täytyy myöntää, että edellinen albumi Earthrage (2018) oli allekirjoittaneelle jonkinlainen kulminaatiopiste.
Kyseisellä levyllä yhtye oli kaikkein skarpeimmillaan niin tuotannon, sävellysten kuin soitonkin puolesta. En siis ole mitenkään järkyttynyt, että Retransmission ei yllä aivan samoihin sfääreihin. Yhtyeen neljäs levy on hyvä, eikä siinä ole mitään sen kummempaa vikaa. Joskus itseään on vain paha ylittää.
Samaa melodista hard rockin ja AOR:n välimaastossa kulkevaa musiikkia löytyy tältäkin teokselta, ja se miellyttänee kaikkia – ei vain yhtyeen faneja, vaan myös niitä, joita herrojen muut tekemiset ovat miellyttäneet. Esimerkiksi Mårtensonin oma yhtye Eclipse liikkuu hyvin pitkälti samoilla vesillä.
Jos Europe, Def Leppard, Journey ja Whitesnake ovat juttusi etkä häpeä myöntää sitä, on todennäköistä, että myös W.E.T. kutkuttelee makuhermoja.