Tavoittaa tienraivaajilta löytyneen mielipuolisuuden – arviossa Nervosa

Julkaistu Infernossa 1/2021.

Nervosa
Perpetual Chaos
NAPALM

Suomessakin useamman kerran soittoreissulla käynyt Nervosa on uusinut kokoonpanonsa, ja päätellen siitä, että asian yksityiskohtia ei ole juuri avattu, muutokset eivät välttämättä ole olleet sopuisia. Huolimatta siitä, onko kitaristi ja alkuperäisjäsen Prika Amaralin kanssa nasta soitella vai ei, äärimmäisen kireäksi viritetyn thrash/deathin soitto häneltä kyllä sujuu.

Jos bändi on todistanut osaamisensa aiemminkin, neljännellä albumillaan se nousee pykälää korkeammalle laatutasolle. Biisit eivät ole pistämässä genren historiaa uusiksi eikä virtuoosimaista soittoakaan juuri esitellä, mutta tässä hommassa pärjää, kun on niin sanotusti hööki päällä. Todennäköisesti on haluttu todistaa silkasta näyttämisenhalusta, ettei bändi ole kaatumassa naisten vaihtuessa.

Äänimaailma on nahkeankuiva, mikä luo mielikuvia Kreatorin ja Sepulturan 1980-luvun lopun albumeista. Amaralin riffikoneesta pullahtaneet salamahyökkäykset viittaavat myös siihen sylttytehtaaseen, jossa liha tosiaan muuttuu hyytelöksi. Uuden solistin Diva Satanican ääntely on sekin edeltäjäänsä piirun verran pirullisempaa.

Jotakin määrittelemättömän puoleensavetävää Perpetual Chaosissa on. Paikoin levy tavoittaa sen mielipuolisuuden, jota löytyi ensimmäisen polven aggressiivisuudella pelaavien pioneerien tienraivauksesta. Teknisen thrashkikkailun kanssa Nervosalla on yhteistä vain vähän. Ja hyvä niin.