Isänsä kanssa vuonna 1993 Defeated Sanityn perustanut rumpali Lille Gruber oli bändin ekoilla demoilla hädin tuskin teini-ikäinen. Isä on poistunut sittemmin riveistä, mutta poika jatkaa uraa, jota voi kutsua hyvällä syyllä elämäntyöksi.
Chronicles of Lunacy on erittäin vahva lisäys jo entuudestaan rautaiseen diskografiaan. Se jatkaa ja jalostaa bändin brutaalia ja teknistä soundia vyöryttäen julmaa kuoloa, joka on samaan aikaan sekä hienostunutta että primitiivistä.
Primitiivisyys tulee äärimmäisen raskaista ja alavireisesti runttaavista kitaroista, vihaisestä örinästä ja lakkaamatta päälle vyöryvistä kappaleista. Hienostunutta on bändin kyky ujuttaa mukaan soitannollista taituruutta ja teknistä väritystä.
Erityisesti rumpali Gruber vetelee niin hienoja kuvioita, että levyä kelpaa kuunnella kuulokkeilla keskittyen. Ukko hivuttaa mukaan suoranaista jazzia ilman, että se kuulostaa lainkaan irralliselta.
Leukojaan lattialta keräillessä pitää todeta, että Defeated Sanity lienee tämän hetken paras yhtye sarallaan. Tälläkin kertaa musiikista löytyy syvempiä tasoja kuin äkkiä uskoisikaan. Tekijä X, kyllä löytyy.