The Doors, Faust ja Guardians of the Galaxy mainittu – arviossa Marilyn Manson

Levyarvio julkaistu Infernossa 2/2015.

18.03.2015

Marilyn Manson
The Pale Emperor

Cooking Vinyl
3_5_kirvesta

Uransa alkupuolella muutaman varsin väkevän levyn tehneen Marilyn Mansonin 2000-luku on ollut laskevan musiikillisen tason ja samalla hupenevan suosion aikaa. Keulahahmo tiedosti asian itsekin ja on nyt tehnyt yhtyeineen yhden uransa parhaimmista levyistä.

Valtaosa bändin parhaimmista biiseistä, ja tuotannosta ylipäänsä, on ollut basisti Twiggy Ramirezin säveltämää. Tällä kertaa sävellysvastuu on kuitenkin siirtynyt uudelle tulokkaalle, tv-sarja- ja elokuvamusiikilla kannuksensa keränneelle Tyler Batesille. Mansonin itsensä sanoittaman kappalemateriaalin taustalla on vahvaa tematiikkaa – The Pale Emperor peilaa muun muassa niitä tuntoja, kun Manson on ymmärtänyt alittaneensa viimeisimpien levyjensä kohdalla itselleen asettamansa tason. Samalla hän vertaa itseään saksalaisen kansantaruston Faustiin, ja toisaalta tätä huijanneeseen Mefistofelesiin.

Muun muassa elokuviin Guardians of the Galaxy ja Watchmen musiikin säveltäneen Batesin tyyli kuuluu The Pale Emperorin maalailevassa materiaalissa. Nyt ei tehdä enää taisteluhuudoilla varustettua industrial rockia, vaan jälki on tunnelmallisempaa, jopa bluesvaikutteista ja varsin vähäsäröistä. Samalla Mansonin persoonallinen ja yllättävänkin sävykäs ääni pääsee hyvin esille.

Uutta materiaalia on verrattu The Doorsiin, ja rinnastus onkin osuva. The Mephistopheles of Los Angelesin kaltaisissa kappaleissa kuuluvat Kalifornian auringonpaisteen synnyttämien varjojen syntinen huuto, sekoilu ja itsetuho. Usein vain yhtä musiikillista pääteemaa varioivat kappaleet ovat kuin musiikin muotoon siirrettyjä tilannekuvia tai lyhennettyjä elokuvasävelmiä.

The Pale Empreror on ehdottomasti oikeansuuntainen kurssinmuutos Marilyn Mansonilta.