Thy Art Is Murder – Hate

01.04.2013
Thy Art Is Murder
Hate

Aluksi kovin tylsän oloisen bändin voikin huomata saavan aikaan melko mureaa jälkeä. Hate-levyllä vallitsee jonkinlainen demonimainen ja vimmattu tunnelma, jonka seasta löytyy kyllä niitä jenkkimetallin tunnistettavimpia puolia, sekä hyvässä että pahassa, mutta jälki on sitä parempaa, mitä rohkeammin Thy Art Is Murder sekoittaa pakkaan brutaaleinta tykitystään ja vinksahtaneita melodioitaan.

Lopputulos ei ole varsinaisesti uutta, mullistavaa tai edes mahtavaa, mutta mutaisia riffejä ja intensiivistä kohkaamista tarttuu mieleen sen verran runsaasti, että bändille ei voi antaa ainakaan liikaa sapiskaa. Vielä kun riffeissä ja melodioissa olisi hieman enemmän ytyä ja ne kaikkein pahimmat rimanalitukset vältettäisiin, voitaisiin puhua jopa ihan tervetulleesta tulokkaasta lajissaan.

Lisää luettavaa