Todella väkevä pelinavaus – arviossa Idle Handsin ep

Julkaistu Infernossa 1/2019.

Idle Hands
Don't Waste Your Time
Eisenwald

Don’t Waste Your Time on paras pienjulkaisu vuosikausiin. Sen voima piilee koskettavassa haikeudessa, jota ei säestetä tyypilliseen tapaan doomtempoissa hidastelemalla. New Model Army putkahtaa mieleen ensimmäisenä, ja sitä myöten ajatuksiin kipuaa myös Anacrusis-yhtyeen vuonna 1991 julkaisema mestarillinen NMA-lainaversio I Love the World, jolla syvä kaihoisuus yhdistyi oudon kiehtovaksi osaksi ärhäkän kulmikasta thrashiä.

Jenkkiläisen Idle Handsin sinänsä yksinkertainen, mutta itsensä näköinen tapa yhdistää 80-luvun heavy metalia saman aikakauden vaihtoehtorockiin on kaikessa ilmavuudessaan erittäin onnistunut. Tyylilajit korostavat mainiosti toistensa kiinnostavimpia puolia, oli kyse sitten vauhdikkaasti rullaavasta Time Crushes Allista tai balladinomaisen herkästä I Feel Nothingista. Jo biisien nimet alleviivaavat jokaisesta melodiakulusta läpitunkevaa melankoliaa, jota laulaja-kitaristi Gabriel Francon heviin hieman epätyypillinen ääni ja omalaatuiset laululinjat vain vahvistavat.

Viisi napakanmittaista, toisiinsa verraten yllättävän erilaista mutta kokonaisuutena täysin koheranttia ja tarttuvaa kappaletta muodostaa todella väkevän pelinavauksen. Odotukset ilmeisesti vielä tänä vuonna ilmestyvää täyspitkää kohtaan nousevat taivaisiin, mutta uskon vilpittömästi, että yhtye pystyy täyttämään ne.