Toimii niin kuultuna kuin nähtynä – arviossa Saxon

Arvio julkaistu Infernossa 10/2016.

01.03.2017
Saxon
Let Me Feel Your Power
UDR

Brittidinosaurus Saxonin julkaisutahti on ollut suorastaan hengästyttävä – näin etenkin viime vuosina, jolloin se on pistänyt pihalle keikkatallenteitakin alituiseen. Kaksikymmentäyksi studiolevyä saa nyt seurakseen kymmenennen livealbumin.

Let Me Feel Your Power koostuu kahdesta cd- ja yhdestä dvd-levystä, joita varten on nauhoitettu materiaalia keikoilta Münchenistä, Brightonista ja Chicagosta. Näennäisen rungon virkaa toimittaa kolmella biisillään viimeisin Battering Ram -studiolevy, mutta tokihan keikkojen päävastuu lepää yhtyeen kruununjalokivien kuten Power and Gloryn, Princess of the Nightin, Crusaderin ja Denim and Leatherin kontolla.

Vaan ei se mitään. Arvokkaasti vanhenneen legendan soittokunto on edelleen kova ja yhtyeen tunnetuimmat veisut vieläkin mainiosti kuuntelun kestäviä hittejä. Monen hevireliikin tunnetuimmat biisit ovat nimittäin läpeensä puhkikuultuja – ”kiitos” rockradion voimasoiton. Saxonin tappioksi mutta kuulijan onneksi yhtyeen tapporalleihin ei ole päässyt kyllästymään oikein mitenkään, radio kun ei tunne Suomessa(kaan) bändiä erityisen hyvin.

Let Me Feel Your Power menee alas mainiosti niin kuultuna kuin nähtynä. Visuaalisessa versiossa kuvaus on riittävän eläväistä ja leikkaus soljuu ainakin näin maallikon näkökulmasta turhia hötkyilemättä.

Saas nähdä, kauanko laulaja Biff Byfordin ja basisti Paul Quinnin vuodesta 1977 luotsaama Saxon jatkaa uraansa. Tämän päivän sävellyksellisellä tasolla toivottavasti vielä pitkään.

Lisää luettavaa