Jos pidät rikkinäisestä, hikisestä, bensankatkuisesta, likaisesta, röyhkeästä ja rumasta, kuuntele tätä! Mikäli koulukuntaisen rullaava metalli, rock’n’roll ja kalja saavat vipinää kinttuihisi ja ilmarummutuksen riistäytymään hallinnasta, kuuntele tätä! Jos hamuat siistiä studiosoundia, riidattomia sointuja, johdonmukaisia rakenteita ja mammonaa, älä kuuntele tätä!
Englantilainen The Admiral Sir Cloudesley Shovell perustettiin Hastingissä 2008. Trio jyystää protommin ja heavypsychemmin kuin useimmat autenttiset protometallibändit 1970-luvulla. Se tamppaa Budgien, Dustin, Sir Lord Baltiomoren ja Bangin tonteilla. Yhtä vaivattomasti heilahdetaan niin Sladen, Ramonesin kuin Motörheadinkin tunnelmiin. Välillä tulee mieleen Chuck Berry tai jopa Hurriganes. Mikä tärkeintä, lainailusta huolimatta bändi kuulostaa eniten puolifalskilta ja härskiltä itseltään.
Yhtyeen neljäs täyspitkä on rasvainen ja ärhentelevä rocksekasotku, vauhdin ja muuttuvien rytmien jäärä ja samalla raikas sekoiluöveri vääntyilevine alamäkiriffeineen. Äijärenkutus on irtonaista ja koulukuntaista. Se on yhtä aikaa pehmeää, melodista, kukkoilevaa, rietasta ja raakaa. Juuri kun homma meinaa vatkautua voiksi, ovat uudet metkut ilmassa ja kierrokset sen kuin kovenevat.
Keulahahmo Johnny Gorilla (päärähisijä myös yhtyeessä Gorilla) hoitelee kitaran ja rökityslaulun. Toinen alkuperäisjäsen Louis Comfort-Wigget naputtaa tempoilevaa bassoa. Upouusi rumpalitar Serra Petale svengaa kertakaikkisen napakymppiin ja tuo bändiin tuoretta notkeutta, täsmärynkytyksestä tinkimättä. Trio on enemmän kuin päälukujensa summa, se on tuhti energiapumppu.
Ihastuin Don’t Hear It… Fear It! -debyyttiin (2012) aikoinaan niin päätä pahkaa, että tilasin bändin paidan ja hihamerkin jo levyn ensikuuntelun toisen kappaleen kohdalla. Bändin kakkonen ja kolmonen olivat okei, mutta vain okei. Nyt allekirjoittaneen naama on taas virneessä, kun Very Uncertain Times osoittautuu bändin ylivoimaisesti toimivimmaksi kokonaisuudeksi!