Pain of Salvation on kiistämättä yksi progressiivisen metallin omalaatuisimmista nimistä. Bändi on luonut laulaja-multi-instrumentalisti Daniel Gildenlöwin johdolla nahkansa jo ties kuinka moneen kertaan, mutta on silti onnistunut säilyttämään tunnistettavan tyylinsä ja soundinsa. Fanien keskuudessa yhtyeen suosituin levy lienee sen kolmas albumi Perfect Element, Pt. 1, joka tiivistää Remedy Lanen (2002) ohella ehkä parhaiten sen, mistä yhtyeessä on kyse.
Levyn 20-vuotisjuhlien kunniaksi siitä on päätetty julkistaa uusiksi miksattu ja masteroitu versio, joka antaa aiheeseen uuden tulokulman mutta säilyttää alkuperäisen hengen. Saman käsittelyn koki Remedy Lane vuonna 2016, jolloin työn teki Jens Bogren. Tällä kertaa miksauksesta vastaa alkuperäisissä studiosessiossa äänimiehenä toiminut Pontus Lindmark, kun taas masteroinnin on hoitanut Thor Legvold.
Kahden lupaavan mutta hieman epätasaisen albumin Entropian (1997) ja One Hour by the Concrete Laken (1998) jälkeen Pain of Salvation sai keskitettyä levottoman energiansa oikein ja päätti tehdä yhteiskunnallisten aiheiden sijasta enemmän ihmissuhteisiin ja sisäisiin taisteluihin keskittyvän konseptilevyn. Pääosassa ovat nimettömiksi jäävät poika ja tyttö, jotka tulevat rikkinäisistä taustoista ja koettavat selvitä tämän maailman koettelemuksista yhdessä. Välillä meno äityy hyvinkin synkäksi, jopa inhorealistiseksi, mikä saattaa mennä ensikuulemalta helposti ohi, koska levyn melodiat on osattu säveltää niin kauniiseen ja vetävään muotoon.
Perfect Element on tietyllä tapaa aikansa lapsi, mistä parhaimpana osoituksena toimivat uusiometalliset riffit ja ”rytmikkäät” lauluosuudet, jotka ovat selkeimmin pinnalla väkevässä aloituskappaleessa Usedissa. On silti sanomattakin selvää, että PoS on keskimääräistä nu-metal-orkesteria sata kertaa lahjakkaampi ja luomisvoimaisempi. Vastapainoksi löytyy myös progressiivisuutta sekä ihan puhdasta poppia.
Konseptialbumiajattelulle uskollisesti teemoja kierrätetään varsin tyylikkäästi, jolloin kappaleet nivoutuvat saumattomasti toisiinsa tehden levystä ehjän kokonaisuuden. Esimerkiksi kauniin melankolisen Morning Earthin laulumelodia toimii myöhemmin kiihkeätempoisemman Reconociliationin johtosävelinä.
Uudessa miksauksessa on korostettu bassoja ja laulua. Mitään radikaaleja peliliikkeitä ei ole kuitenkaan tehty, vaan pikemminkin lisäilty pieniä nyansseja sinne tänne. Niin hyvä kuin uusi versio onkin, taidan silti pitää hitusen enemmän alkuperäisestä. Onneksi musiikin laatu ei ole laskenut mihinkään.
Bonuksina tarjoillaan neljä livekappaletta, Her Voicesin laulustemmaraita sekä Absolute Kromatan ja Ashesin instrumentaaliversiot.