Tuttu ja turvallinen linja pitää – arviossa Blackmore’s Night

Julkaistu Infernossa 4/2021.

BLACKMORE’S NIGHT
Nature’s Light
EAR

Armoitetun kitaramaestron Ritchie Blackmoren ura ulottuu kuudelle eri vuosikymmenelle, mihin mahtuu monenlaista, myös legendaariseen asemaan noussutta musiikkia. Tuottaja Joe Meekin sessiokitaristina 1960-luvun alussa aloittanut mies löysi sittemmin kansainvälistä menestystä niin Deep Purplen kuin Rainbow’n riveissä.

Itsepäisen ja hankalan miehen maineessa oleva Blackmore kyllästyi jossain vaiheessa rockiin ja päätti ryhtyä soittamaan renessanssimusiikkia. Vuonna 1997 vaimonsa Candice Nightin kanssa perustettu Blackmore’s Night on luottanut alusta lähtien enemmän tai vähemmän samaan kaavaan, eli levyt koostuvat omista sävellyksistä, trad-sovituksista ja pop/rock-covereista. Yhtyeen yhdestoista albumi edustaa samaa linjaa.

Pakollisista instrumentaaleista toinen, Procol Harum -henkisesti soiva Darker Shade of Black, löytyi jo edelliseltä pitkäsoitolta All Our Yesterdaysiltä (2015). Myös debyyttilevyltä tuttu Rednex-laina Wish You Were Here saa uuden käsittelyn. Vaikka aluksi ihmetytti, miksi kappaleet piti toisintaa, ne sopivat lopulta kokonaisuuteen erittäin hyvin. Etenkin kun Wish You Were Here on saanut entistä selkeästi tuhdimman ja täyteläisemmän sovituksen.

Mitään varsinaisia yllätyksiä levy ei tarjoa. Candicen eteerinen ja heleä ääni toimii edelleen, eivätkä Blackmoren akustiset tunnelmoinnitkaan ole huonoja. Innostuupa mies lurauttamaan muutaman varsin maukkaan sähkökitarasoolonkin. Edellä mainittujen esitysten lisäksi levyn kohokohtia ovat tarttuva avausraita Once Upon December, ylväästi pauhaava nimikappale sekä levyn päättävä maukas tulkinta Sarah Brightmanin Second Elementistä.