Kotimaisen tuomiokapitulimme ulosantia synkemmin tai raskaammin eivät voi vetää kuin harvat ja valitut. Dark Buddha Risingista nouseva psykedoomin ja dronen painajaismainen ristisiitos on sen verran tuimaa tavaraa, että genreen perehtymätön luultavasti ahdistuisi tämän parissa väriseväksi hyytelöksi jo muutaman minuutin jälkeen. Asiaan vihkiytyneet taas todennäköisesti myhäilevät ja huojuvat tyytyväisinä toivoen lisää raskautta ja mustaa massaa.
Bändin seitsemäs albumi ei tuo mukanaan juurikaan uusia tuulia. Hidastelua ja jumitusta piisaa, ja piiiitkiä biisejä maustetaan tutun ahdistavilla ambientloopeilla ja efektoiduilla ihmisäänillä. Kitaravallin käyttö on nyt vähän säästeliäämpää, mikä on meille ihanasti pörisevien kuusikielisten ystäville vähän pettymys. Soundimaailma itsessään on optimaalinen, ja muuta tunnelmaa kyllä välittyy. Lyhyesti Mathreyatan voisi luonnehtia olevan uhkaavan kutsuva portti pimeyden ja tyhjyyden retriittiin.
Buddhat saivat luotua aikoinaan keikoillaan sellaisen kaoottisen transsin, että oli huuli väpättää. Nyt ei päästä samaan, vaikka toki tämän tyylilajin levyt kasvavat yleensä kuuntelujen myötä ja ehkei musta massa ole kasvanut vielä optimaalisiin mittoihinsa. Katsotaan, mihin ulottuvuuksiin tässä vielä päästään.