Umpisurkea tekele – arviossa Eskimo Callboy

Julkaistu Infernossa 7/2017.

02.01.2018
Eskimo Callboy
The Scene
Century Media

Saksalainen metalcoreyhtye vetää hiljaiseksi: se on onnistunut sekoittamaan musiikkiinsa kaikki raskaan rockin epäilyttävimmät ainekset. Toisinaan bändi kuulostaa Linkin Parkin bilehenkiseltä pikkuveljeltä, joskus taas Crazy Townin kaltaisilta opportunisteilta. Ronskit edm-vaikutteet sopivat orkesterin pirtaan, sillä levyn sanoitukset keskittyvät lähinnä ryyppäämiseen, krapulaan, edustaviin naisiin ja hienoihin autoihin. Teemoissa ei ole sinällään mitään vikaa.

Huumoria saa ja pitääkin olla, mutta sille ei voi mitään, että The Scene on umpisurkea tekele. Jos haluan hakea nostatusta illanistujaisiin menevällä rockmusiikilla, soittimeen valikoituvat ihan eri levyt.

Olisivat edes jättäneet huuto- ja örinälaulut pois. Silloin tämä olisi ehkä siedettävä levy. Ehkä.

Lisää luettavaa