Nuori sisilialaistrio päästelee uutuuslevyllään höyryjä kantaa ottava thrash metal ilmaisumuotonaan. Vuonna 2019 perustettu bändi on saanut matkalleen reippaan alun, sillä levy on jo porukan toinen.
Albumista olisi mukava pitää, mutta kuuntelukokemusta haittaa materiaalin liika tasaisuus, imelyys ja ohut tuotantojälki. Hieman Megadethistä ja Annihilatorista muistuttava kulmikasluonteinen thrash paahtaa perinteitä kunnioittaen mutta varsin viimeistelemättömän tuntuisesti, vailla hehkuvaa intohimoa. Uskontoja, sotia ja pitkälti koko ihmiskuntaa lyriikoissaan sivaltava ilmaisu ei kuulosta niin vihaiselta ja painokkaalta kuin pitäisi.
Tylppäkulmaisuuden ohella musiikin ydinongelmaksi onkin helppo nimetä uskottavan uhkaavuuden puute. Bändin jantterit osaavat soittaa, mistä käyvät osoitukseksi yksittäiset täsmäriffit ja -luritukset. Tylsänpulskeista ja hahmottomista sävellyksistä ei silti tartu matkaan mitään järin muistettavaa.
Yhtyeelle saattaisi tehdä hyvää hauduttaa ja terästää seuraavan levynsä kappaleita tovin pidempään. Nyt lopputulos kuulostaa liikaa siltä, että on haluttu vain käydä vähän treeniksellä jammailemassa, kaljoittelemassa ja purkittamassa.