Minulle entuudestaan täysin tuntemattoman Defiatoryn debyyttialbumi yllättää melkoisen positiivisesti. Uumajassa kotipesäänsä pitävän viisikon vanhan koulukunnan meno sekoittuu modernimpaan thrashiin oikein sujuvasti. Riffirintamalta voisi heittää esimerkeiksi vaikkapa Exodusin, The Crownin ja Dew-Scentedin. Laulaja Martin Runnzellin ulosanti taas muistuttaa vähän yllättävästikin Testamentin Chuck Billystä. Miesten soundi ja sanoitusten rytmitys ovat ajoittain varsin samankaltaisia, mutta eivät kuitenkaan häiritsevässä määrin.
Riffittely on mainiota ja kappaleet rakennettu onnistuneesti. Soolotkin on saatu tukemaan biisejä, eivätkä ne tunnu irtonaisilta, kuten joskus tuppaa käymään. Pari heikompaa kappaletta joukkoon mahtuu, mutta kokonaisuus on hyvin vahva näyttö bändin kyvyistä.
Thrash ei ole sitä innovatiivisinta tavaraa, eikä tässäkään luoda maailmaan sinällään mitään uutta, mutta eipä haittaa, kun homma toimii.